Pöytätähti + ARVONTA

marraskuuta 13, 2017



Sain Konstsmideltä ihanan narupöytätähden ilahduttamaan jouluani ja sisustustani. Jouluvalot ovat tällaiselle jouluhöperölle todella rakkaita, mutta samalla olen myös erittäin tarkka siitä, millaisia valoja hyväksyn sisustukseeni. Jos näet vilkkuvia valoja sisustuksessani, niin saa kutsua ammattiapua!

Minulle tärkeää jouluvaloissa on niiden ajattomuus, kauneus sekä jouluisuus. Toki tykkään myös heittää silloin tällöin hallitusti överiksi joulusisustuksen kanssa, mutta silloinkin aina tyylillä.

Konstsmiden pöytätähti on yksinkertainen ja varmasti ajaton sisustuselementti niin jouluun kuin muihinkin vuoden aikoihin. Jos tähdet ovat normaalistikin osa sisustusta, tästä saa ihastuttavan lisän sisustukseensa.

Ihastuin erityisesti pöytätähden seinään luomaan kuvioon, joka tuo mieleeni tähden tuikkeen. Tähden ympärille muodostuu valoviiruja, joita varsinkin lapsena tuli piirrettyä tähden ympärille kuvastamaan sen loistetta.






Arvonta

Arvon yhteistyössä Konstsmiden kanssa teille rakkaillaille lukijoille kaksi pöytätähteä. Toinen arvottava tähti on beige ja toinen tumman sininen. Voit osallistua arvontaan kertomalla kommenttiboksiin omasta rakkaasta jouluvalostasi tai omasta suhteestasi jouluvaloihin. Muista jättää myös jonkinlainen yhteystieto, jotta arpaonnen osuessa kohdallesi saan sinuun myös yhteyden. Arvonta suoritetaan 20.11.2017.

Löydät nämä ihanat pöytätähdet täältä *klik klik*. Sieltä pääset myös ihailemaan beigeä tähteä.

You Might Also Like

64 kommenttia

  1. Beige tähti olisi ihana - minulle jouluvalot ovat oikeastaan rakkaimmat ja tärkeimmät joulukoristeet. Niitä on joka paikassa, mutta olen tarkka niiden sävystä. Pidän kellertävistä lampuista ja laittelen oikeastaan vain niitä sitten esille.

    VastaaPoista
  2. Kaunis valo! Rakkain jouluvaloni on isovanhemmilta peritty kynttelikkö ❤
    joulumimminluona@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kiva arvonta!
    Jouluna pitää olla paljon jouluvaloja.
    Rakkaimmat on ehkä jouluiset valokylät.

    VastaaPoista
  4. Jouluvalot ovat minulle tosi tärkeät joulukoristeet. Suosikkini tällä hetkellä on lämpimän keltaisen tähtiverho. Beige tähti sopisi aivan varmasti täydellisesti olohuoneeseeni :)

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis. Itse laitan jouluvalot jo hyvissä ajoin tuomaan tunnelmaa ja valoa kotiin. Rakastan äidin luona olevaa joulukylää, jonka hän kaivaa joka joulu esiin ja minusta on ihanaa miten tunnelmallinen se kylä on valoineen. Monta kertaa joulun aikaan huomaan itse jääneeni tuijottelemaan tätä kylää omien ajatusten kanssa pitkäksikin aikaa. Tämä joulukylä valoineen on itselle se rakkain jouluvalo hämyisineen valoineen,vaikka itseltä tämä ei kotoa löydy,mutta joka on se yksi tunnelman ja joulun tuoja siellä lapsuuden kodissa. Kotona valoa tuo keittiöpurkissa olevat valot ja ne on mieleeni ja tunnelman tuojat. Ihanaa joulun odotusta kaikille! merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Beige sopisi olohuoneeseen ja sininen eteiseen...�� valot tulee ja menee, pitää taas hankkia uusia, kun entiset ei toimi...yritän niitä laitella sopiviin paikkoihin ja keksiä uusia kohteita... ��

    Kristiina

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka tyylikäs tuo sininen tähti on. Viikonloppuna ripustin ensimmäisen jouluvalon, valkoisen puusydännauhan keittiön verhokappaan.
    seppa.paivi63@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Voi mikä ihanuus ! Beige tähti olisi valintani jos onni sattuisi osumaan kohdalle. Olen perheeni mielestä "valohullu" ja muutenkin liiaksi höpsähtänyt jouluiluun :) Mutta eihän siihen liikaa voi olla.. Meillä on joka huoneessa jos jonkinmoisia valoja. Suurinosa on pieniä patterivalosarjoja, mutta myös verkkovirta valo-oksat löytyy. Nautin pimeällä valojen pehmeästä kajosta..niistä tulee ihana tunnelma. elmo.jarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Käytän erilaisia jouluvaloja. Eniten pidän väriä vaihtavista valoista :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Minä olen sillä tavalla perinteinen, että haluan jouluvaloni joka vuosi samaan paikkaan valoa tuomaan. Meillä jouluvalot syttyvät ensimmäisenä adventtina. Olen antanut itselleni luvan hankkia yhden jouluvalosarjsn/joulu. Etää kyllä loistaa!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  11. Jouluvaloja pitää olla, vai oliskohan ne tunnelmavaloja, koska niitä käytän enemmän kuin vain jouluna. Värillisiä en halua, koska ne eivät sovi sisustukseeni ollenkaan ja vilkkua ei pahemmin saa kun saan siitä päänsärkyä. Siksi ehkä aika ajattomalla linjalla mennään.

    VastaaPoista
  12. Ihana arvonta 😊 itse pidän kynttilöistä tai lempeistä keinotekoista. Tähdet, sydämet, kyntteliköt ovat meidän perheen suosikit. Rauhallista joulun odotusta 😊
    edeaevil@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa :) Kyllä joulu tarvitsee valoja ja kynttilöitä. Ne luovat tunnelmaa, kunhan nyt ei ihan liiallisuuksiin mennä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Tykkään jouluvaloista, varsinkin ajattomista sellaisista. Jätän jouluvalot joulun jälkeen koko pimeäksi ajaksi ajamaan tunnelmavalojen asiaa. :)

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onpas kaunis! Minä laitan paljon valoja, vähintään yhdet per huone :) pienten lasten kanssa käteviä kynttilöiden korvikkeena.
    Pidän tähdistä, ketjuista ja valokransseista vaaleilla valoilla.

    Mukana arvonnassa. Aemilia.heikkala at gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kaunis tähti! Yleensä laitan jouluvalot ensimmäisenä adventtina esille. Tykkään jouluvaloista, mutta värillisistä en välitä ja sillai kohtuudella laitan valojakin.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Sininen tähti juhlistasi syntymäpäivääni.Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ehkä se mieleenpainunein jouluvalo löytyy lapsuuden mummolasta. Olohuoneen ikkunaan ilmestyi aina joulun aikaan kullanvärinen tähti. Sydämessä läikähtää aina, kun bongaan vastaavan tähden jonkun toisen ikkunassa.

    kuunnelmia@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Itselleni tärkein joulukoriste on Willow Trees seimiasetelma johon olen tehnyt myös tallin jonka päälle laitan led tuikku tähden.. Asetelma oli itselleni pieni haave monen vuoden ajan. En tiedä johtuiko siitä että lapset alkoivat olla jo niin isoja että perinteisiä joulukuvaelmia ja joulujuhlia ei ollut enää. Halusin kuitenkin tuoda sitä Joulun osaa ja rauhaa myös kotiin. Nyt seimi ilahduttanut meitä jo parina Jouluna =) Partyliten ajastetut ledkynttilät valaisevat myös ympäri taloa erilaisissa somisteissa =) Lapsuuden kodistani muistan oranssiin vivahtavan paperisen tähtivalon ikkunassa =) kati.koskiranta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Meillä on sisustusvaloja ympäri vuoden käytössä, mutta joulun lähestyessä ne vaan lisääntyvät.Eniten kuitenkin tykkään paperitähtivaloista joita pitää olla joka ikkunassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ulos laitan jouluvaloja vasta 1. adventiksi, mutta sisällä niitä käytän jo lokakuun loppupuolelta lähtien. Eniten pidän perusjouluvaloketjusta, jonka lamppujen ympärille tein paperiset origamipallot.
    jaanaair@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kauniita tähtiä. Minulle rakkaimmat jouluvalo on puinen kynttelikkö vuosien takaa. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Wautsi miten hieno tuo sininen! �� Minulla vuodesta toiseen ollut samat jouluvalot - kynttilät lisäämässä tunnelmaa ☺️
    Osallistun arvontaan tirpe@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Tähän vuodenaikaan tarvitaan paljon valoa! Pallovalot on jo, pikkuhiljaa muuta lisäillään ja kynttilöitä poltellaan.

    VastaaPoista
  25. Mielestäni joulua tai joulun tunnelmaa ei tule ilman oikeanlaisia valoja. Niitä ei saa olla liikaa, mutta niitä pitää olla sen verran, että jouluna ollaan niiden ja kynttilöiden tuoman valon varassa :)
    Sininen tähti olisi <3

    VastaaPoista
  26. Ihana tähtivalo! Tykkään pallovaloista kovasti, ne tosin ovat käytössä ympäri vuoden lastenhuoneessa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  27. Rakastan yli kaiken jouluvaloja! Meillä on jo ihania valoketjuja ripustettuna ympäri kotia! :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Perinteinen paperitähti on tunnelmallisin jouluvalo.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa. Tärkein jouluvaloni kotona on valkoinen paperitähti ikkunassa, joka on aina ensimmäinen esiin laittamani joulukoriste. Hämärässä loistavat jouluvalot luovat ihanaa tunnelmaa!

    lotttav [ @ ] gmail.com

    VastaaPoista
  30. Jouluvalo eli pienenä tyttönä oli enkelikello ja sittemmin olen tykästynyt yksinkertaisiin jouluvaloihin.
    Nämä tähdet ovat kauniita ✨✨
    T: tiina.ahonniska@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Pihavalot on minulle ne tärkeimmät jouluvalot.
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  32. Päivi* tykkää kirkkaista tai kellertävistä valoista. Yksi yli 30v. vanha pelittää hyvin! paikka5@suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. Voi miten ihana<3
    Jouluvalot tuo piristystä pimeään aikaan :3

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Jouluna pitää olla paljon valoja :) Kun kerran maalla asumme, niin muuten olisi aivan liian synkkää.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Kaunis tähti. Meillä poltellaan vain led-kynttilöitä pöydillä hyppivien kissojen takia. Naapurilla on ulkona kirjavat vilkkuvat valot ja ne haluaisin kyllä mennä repimään alas, toivottavasti hajoavat ennen joulua =)

    VastaaPoista
  36. Beige tähti olisi ihana - siskolle joululahjaksi. Itsekin kyllä tykkään jouluvaloista, laitan niitä marraskuussa ja otan loppiaisena pois. Ne tuovat tunnelmaa. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Jouluvaloja käytän, mutta en paljon. Ulkona on muutamat, sekä sisällä olohuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneessa. Tuon joulutunnelmaa myös kynttilöillä.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Beige tähti sopisi sisustukseeni. Minulla ei ole muita jouluvaloja kuin sähkökynttilät keittiön ikkunalla. Tavallisia kynttilöitä poltamme nyt jo iltaisin.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Jouluvalot ovat ihania! Ne tuovat tunnelmaa silloinkin kun vettä sataa vaakatasossa joulun alla. Kotona on muutamia valoja ikkunalla ja ulkona terassinkaiteessa.

    Tummansininen valotähti kuulostaa ihanalta! laura.honkala(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kaunis tähti! Kauneimmat jouluvalot meillä on pihalla rappusilla kiedottuina sypresseihin. Vieraatkin tykkää!
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana. Tykkään itse aivan hirmusti violeteista jouluvaloistani, jotka sain lahjaksi muutama vuosi takaperin. Ne ovat olleet käytössä joka vuosi, joko ikkunassa tai kuusessa :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kauneimmat ulkovalot meillä ovat riipparaitoihin ripustetut kirkkaat valosarjat ulkona ja vanhanaikainen oranassinpunainen tähti olohuoneen ikkunassa.paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Olen hillittyjen jouluvalojen ystävä. Yksiväriset, kirkkaat valot ikkunassa ja koristekuusen ympärillä riittävät.

    VastaaPoista
  44. Beige tähti kiva! Tykkään joulu valoista, joka huonessa jouluna joku valo juttu.
    han.nystrom@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kaunein valo on aidon kynttilän liekki.Sähkövaloista tykkään eniten vanhasta lastutähdestä jonka sisällä on yksi lamppu.En ehkä enää sellaista ostaisi,mutta se on muodostunut jouluperinteeksi makuuhuoneen ikkunassa ja se ripustetaan joka vuosi. Pidän yksinkertaisista valkoisista kynttilöistä ja valoista,myös valkoisista valopalloista. Tuo beige pöytävalotähti on myös todella kaunis.
    Ulla.kolomainen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  46. jouluvalot ovat tärkeä osa joulun odotusta ja itse jouluaaton tunnelmaa. ripustelen niitä joka paikkaan ja rakkain on perinteinen kynttelikkö, joka saa olla aina kunniapaikalla keittiön ikkunalaudalla :)

    kyselyvastaus1@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Jouluvalot ovat tärkeät! Ilman niitä ei omasta mielestä tunnu joululta ollenkaan :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  48. En kauheasti välitä jouluvaloista, mutta eniten nautin kuusen oksille ripustetuista valosarjoista, kun voi sammuttaa olohuoneesta kaikki muut valot ja ihastella koristeltua kuusta.

    anna-ylitalo@hotmail.fi

    VastaaPoista
  49. Musta tähti on tyylikäs! Kynttilät ja jouluvalot tuovat kivan joulutunnelman!

    Tiina
    Ilovetaide()gmail.com

    VastaaPoista
  50. Suosikkini pienet tähdet ikkunassa, sekä ledit tuijissa ulko oven molemmin puolin.
    Ihanaa joulunodotusta, (varisxi(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  51. Jouluvalot on ihania! Tykkään kaikenlaisista jouluvaloista ja kierrellä ja katsella myös muiden laittamia valoja.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  52. Meillä oli lapsena sellaiset tähtivalot makuuhuoneissa ikkunassa, muistan ne vieläkin :) Samantyyliset, ehkä modernit haluaisin nyt lapsienkin huoneeseen :)
    Valot on ihania, varsinkin tähdet iskee minuun :)

    Meille kävisi kyllä kumpi vaan tähti, kauniita on kyllä!

    sini_smiley(@)hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Jouluvaloja pitää olla, ilman niitä ei tule joulu. Valoja pitää olla ulkona ja tietenkin myös joulukuusessa. Mistään värikkäistä ja vilkkuvista valohirvityksistä en tosin tykkää. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Jouluvaloja pitää olla paljon :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Kaunis tähti! Kyllä jouluvalot ehdottomasti kuuluvat joulunodotukseen ja -viettoon, kotona saa mieluusti joka huoneessa olla jokin kiva jouluinen valokoriste :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Rakastan jouluvaloja! Ne tuovat ihanaa tunnelmaa. <3 Erityisen rakas on puinen kynttelikkö, joka on jo monien vuosien ajan koristanut ikkunaani. Ikkuna vain on vuosien aikana vaihtunut useampaankin kertaan. saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Makuuhuoneen ikkunassa joka joulu oleva sydänvalo on itselleni kaikkein rakkain <3
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Onpa upea tähtivalo :) Tykkään itse ihan hirveästi kaikenlaisista jouluvaloista, mutta varmaan se lapsuudesta saakka tuttu kynttelikkö lämmittää eniten sydäntä kun sen laatikosta ennen joulua kaivan esille :D 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Onpa kaunis! Rakastan jouluvaloja ja kokeilen mielelläni erilaisia valoja ja asetelmia. Joulun alla parasta on kun katukuvaan ilmestyvät jouluvalot.
    petra.ruotsalainen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  60. lapsuudenkodissa jouluna piti joka aamu käydä kääntämässä kynttelikkö ikkunalaudalta päälle :-) nykyään omasta kodista ei oikein jouluvaloja ole vielä löytynyt. ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Jouluvalot kuuluvat ehdottomasti joulunviettoon :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Kuistilla mm. Valopuu ja sisällä ikkunoissa valopallot sekä suuri valotähti.
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  63. Kiva ja erilainen jouluvalo! Varsinkin beige sopisi sisustukseen ja paikkakin on olohuoneessa sohvan vieressä ikkunan edessä. Muuten käytän valoja kohtuullisesti, oikeastaan vain joulupäivinä ruokapöydällä ja ulkovaloja tietysti jo nyt kun on niin pimeitä päiviä! t. Johanna
    mutter at suomi24.fi

    VastaaPoista
  64. Kivan näköinen tähti :) Itse tykkään että pimeään aikaan on paljon valoja. nyt olen innostunut laittamaan ledivaloja lasimaljoihin :)

    VastaaPoista

Tykkää Facebookissa

Pinterest