Höyhenlamppu vanhasta valaisimesta

syyskuuta 29, 2017


Onko sinulla jäänyt valaisin sisustukseen sopimattomaksi vai oletko muuten vain kyllästynyt valaisimeesi? Ennen sen hävittämistä kannattaa kokeilla pienellä tuunauksella sopisiko se kuitenkin sisustukseen.

Siirsin viime talvena makuuhuoneesta yhden valaisimen olohuoneeseen lisävaloksi, mutta lampun värit eivät ole kunnolla sopineet olohuoneen sisustukseen. Olin jo heittämässä valaisinta pois, mutta päätin kuitenkin kokeilla valaisimen tuunaamista höyhenillä.

Mitä ihmettä, höyheniä joulublogissa syksyllä? Niinpä, täytyy myöntää, että tämä tuunaus olisi voinut olla helpommin toteutettavissa pääsiäisen tienoilla, jolloin höyhenvalikoimaa on tarjolla hieman runsaammin. Onneksi nettikaupat palvelevat vuoden aikaan sopimattomissakin ostoksissa kohtuullisesti ja löysin haluamani höyhenet.

Tuunattava valaisin



Tarvikkeet


  • höyheniä
  • kuumaliimaa
  • lampunvarjostin
  • (+maalia)


Lampun tuunaaminen kannattaa aloittaa miettimällä tarvitseeko lampunvarjostin uuden pohjavärin. Jos tarvitsee, valitse sopiva materiaalille sopiva maali. Itselläni oli jäänyt aiemmista askarteluista kerman väristä spraymaalia, jolla yritin saada pohjaa hieman vaaleammaksi. Peittävämmän tuloksen oisin saanut varmasti kangasväreillä.


Liimaa höyhenet pystysuunnassa lampunvarjostimeen alareunasta ylöspäin kerros kerrokselta. Viimeistele ylin kerros liimaamalla höyheniä pituussuunnassa lamppuun.

lampun-tuunaus-höyhenillä


You Might Also Like

0 kommenttia

Tykkää Facebookissa

Pinterest