keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kohti uutta vuotta

Joulun välipäivinä ajatukset väkisinkin ajautuvat uuteen tulevaan vuoteen. Vuoden vaihde on aina uudistumisen aikaa ja uusien mahdollisuuksien aikaa. Aloittaisiko uuden harrastuksen vai tekisikö lupauksen parantaa terveyttään? Osa aloittaa dieetin ja päättää laihduttaa. Toiset päättävät hankkia salikortin.

Itse olen normaalisti vannonut tässä vaiheessa vuotta ottavani itseäni niskasta kiinni ja tiputtavani painoa. Mutta en tänä vuonna. Laihduttamisen lopetin jo viime kesänä. Nyt on aika elää. Tätä samaa uhoaa myös Vaakakapina, johon kannattaa tutustua.

Yksi minulle perinteeksi muodostunut tapa on tilata uusi lehti tammikuusta alkaen. Joko sellainen lehti, joka on joskus jo tullut ja hyväksi havaittu tai sellainen, joka vain vaikuttaa kivalle. Lehdistä saa kuitenkin aina jotain uusia vinkkejä arkeen tai muuten vain ajateltavaa. Ja onhan se mukava kun posti tuo silloin tällöin laatikkoon luettavaa.

Nyt vain on haasteiden paikka ja valinnan vaikeus. Mikä lehti ensi vuodelle? Entä olisiko mitään kivaa tilaajalahjaa tarjolla? Ainakin pussilakanasetti ja aktiviisuusranneke kiinnostaisi...


mainos


mainos

mainos

tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulu jatkuu

Joulu meni aivan ihanasti rentoutuen. Tänä vuonna en kuvia ottanut muuta kuin mieleeni. Nyt joulu jatkuu vällyjen alla kuumeessa... Jostain syystä sairastun aina joko jouluna tai sen jälkeen.

Sairastaminen näin joulun aikaan on kuitenkin mukavampaa kuin muulloin, koska ympärillä on kaunista ja tunnelmallista. Eniten harmittaa, etten jaksa alennusmyynteihin kuumeisena rientää, mutta onneksi on nettikaupat.




torstai 22. joulukuuta 2016

Kuusi on koristeltu...

...joulu tulla saa.  Paketit on paketoitu ja ensimmäiset puurot keitetty.


Se kuusi oli vihreä ja pihkantuoksuinen.
Sen isä pirttiin kantoi illansuussa.
Ja kirkkaimpana yhä muistan latvatähden sen,
mi välkkyi lapsuuskodin joulupuussa.
 Me lapsenkäsin sytytimme pienet kynttilät,
ja niiden myötä syttyi sydämemme.
Me näimme kedon paimenet ja lampaat säikkyvät.
Sai jouluenkelikin vieraaksemme.
 Yön tummaan ruutuun piirtyi valo joulukynttilän.
Se sulatteli kylmän jään ja kirren.
Ja vaari kertoi jouluyöstä ääni väristen.
Me veisasimme tutun paimenvirren.
 Sen kuusen tuoksu unessakin meidät ympäröi.
Ja unessa soi laulu heleämmin.
Ei pelottanut pakkanen, mi pirtin nurkkaan löi,
kun hehkui lähellämme liesi lämmin.
 Se pirtti oli pieni, oli pienet asujat.
Jo niiden ylle kasvoi vuotten kirsi.
On lapsuusjoulun kuvat mulle yhä rakkaimmat,
ja kaunein lapsuuskodin jouluvirsi.
– Ester Ahokainen –









keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Salaisten jouluystävien paketteja

Salaisen ystävän viimeisen kierroksen lähes kaikki paketit vihdoinkin esittelyssä. Kiitos kaikille osallistujille!

Pupusen paketti

Kiitos viimeisestä paketista joka sisälsi just toiveiden mukaiset jutut. Herkkuja ja lyhdyt portin pieleen. Lähettäjä ei selvinnyt ekasta mutta tästä kylläkin. Lähettäjä pahoitteli kovasti ttei veljemme ollut hoksannut allergia kohtaa ;) (veli harhautti hieman laittamalla omalta paikkakunnalta paketin minulle, siskoni opastuksella kylläkin. Mutta unohti allergian suklaassa) ! Kuinka sattuikaan siis että kaikista osallistujista sain siskoni kamukseni :D ! Kiitos että pääsimme mukaan ja ensi vuonna sitten taas mikäli tämä järjestetään.



Kaisan paketti

Oivoi! SJY:ni oli muistanut minua melkoisella määrällä suklaata, joten on onni, että Itä-Suomessa pääsee jo hiihtoladuille. Suklaahan toki maistuu, eli en valita :) Itsenäisyyspäivänä meillä on aina perinteisesti leivottu pipareita ja myös piparkakkutalo. Niiden koristeluun ylisöpöt pienet karkkikepit sopivat täydellisesti! Bongasin Pinterestistä jo muutaman idean. SJY:ni oli selkeästi myös tietoinen siitä, että musiikki on minulle tärkeä osa joulua. Ehkä tällaiset vauhdikkaammat biisit sopivat erityisesti joulusiivousta tahdittamaan :) Paketin paras osuus oli ehdottomasti Myyrä-joulukalenterikortti, josta poikaystävänikin innostui niin, että ilmoitti välittömästi halustaan osallistua luukkujen avaamiseen. SJY:kseni paljastui Heli, ilmeisesti blogiton sellainen. Kiitos paketeista Helille ja ihanaa joulun odotusta kaikille!



Tinttamariian paketti

Oi ihana salainen jouluystäväni! Kiitos maistuvasta paketista.. Sain niin ihanan kynttilän jonka olit itse valmistanut. Muffinitäytettä en ole vielä testannut mutta varmasti se on hyvää. Rooibostee uudesta mukista maistui hyvältä ja kiitos ihanasta joulutiskirätistä. Sitä raskii käyttää vasta jouluna.. Eli kiitos kisun joulu blogin pitäjä kahdesta ihanasta lahjasta!

Pumppernikkelin paketti

Ihanaa, että koiraanikin oli muistettu! Kovasti nyysäsi pakettia jo ennen kuin sain sen avatuksi. Astiapyyhe on aivan ihana, niitä aina kaupoissa hypistelen. Jääkaappi kaipasikin lisää magneetteja irtoileviin lappusiin, joten tulivat nekin tarpeeseen. Eikä joulukoristeita ole koskaan liikaa;) Voisi vaikka ripustaa muutaman tontun kranssiin ja viedä pihalle. Kiitos ja ihanaa joulua salaiselle jouluystävälleni!:) 




Eveliinan paketti

Oli kyllä jännää taas odotella pakettia saapuvaksi. Olen aikamoinen hätähousu. :-D Paketti oli todella kauniisti pakattu ja yllätys oli erittäin mieluinen! Paketissa oli kiva punainen pikku tarjotin, keksin jo heti että sillä tarjoilen glögit. Suklaalevy, makuna chilipepper, vau.. Ihan uusi tuttavuus! Polkakarkkikepit uppoo aina ja erityisen paljon pidin noista kauniista tulitikkurasioista. <3 Tuoksukynttilät menee myös ehdottomasti käyttöön. Suuren suuri kiitos siis Sinulle Humbuugi blogin kirjoittaja, täältä sait yhden uuden lukijan lisää. J Hyvää joulua kaikille!



Papun paketti

Salaisen jouluystäväni toinen paketti oli tosi kaunis ja sen sisällä oli suorastaan täydellinen joululahja! Lautasliinat pääsevät joulupöytäämme ja kuusenkoriste kimaltelee jo kuusessamme. Pakettikortit odottavat paketteja ja kuorintapala odottaa kylpyhuoneen hyllyllä ensimmäistä käyttökertaansa. Suklaa odottaa tätä iltaa, kun otan glögikupposen ja nautin hetken omasta ajasta. Kiitos salainen jouluystäväni, tämä oli huikea paketti! Ihanaa joulunaikaa sinulle!



Lucifer-09 paketti

Kiitos salaiselle ystävälleni ihanasta paketista.Villasukat sain mitä toivoin. :) Tulevat lämmittämään jalkojani pian.Pipari muotit tulevat käyttöön kun ensi viikolla leivon vihdoin ja viimein pipareita.Kynttilät eivät myöskään jää kaappiin käyttämättä. :) Ihanaa joulun odotusta kaikille ryhmäläisille. 



Blogilisten paketit

Käsitöiden vallassa
Otetaan puoli kiloa voita
Tuo ääni tiukujen
Keltaisen talon joulun odotusta
Jouluisia hetkiä
Joulumatkalla
Kuta pienempi on itse sitä isompi joulu tulee
Pitkospuut
Sartza-mamman matkassa
Merry christmas
Joulun mieltä
Tule joulu punainen...
Marjakuja
Joululainen
Videonauhan aikaa
P.S I love Life
Sonjan joulu
Anun puutarha
Kisun joulu
Humbuugi

tiistai 20. joulukuuta 2016

Luumuinen maustekakku



Maustekakut ovat jouluherkkuja. Varsinkin kun niihin yhdistää jouluisia mausteita ja tällä kertaa jopa luumua. Tämä maustekakku on kokeilemisen arvoinen! Maku totutusti vain paranee ajan myötä.

Luumuinen maustekakku

150 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhe
2 tl kaneli
2 tl inkivääri
2 dl rusinoita
1 prk luumumarmeladia

Vatkaa rasva ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi, jonka jälkeen lisää seokseen munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää jauhoseos ja rusinat muiden aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää lopuksi luumumarmeladi, mutta älä sekoita tasaiseksi vaan jätä raitoja.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175°C noin tunti.
Kumoa kakku vuoasta ja anna jäähtyä. Koristele lopuksi tomusokerilla.


Viime hetken joululahja

Onko lahjoja vielä hankkimatta vai onko vain olo, että jotain haluaisit vielä jollekin antaa? Erilaiset aineettomat lahjat ovat oikein hyvä valinta niille, joilla on jo kaikkea. Aineettoman lahjan voi myös antaa vaikka vain tehdäkseen hyvää. Itse ajattelin tänä vuonna antaa Jouluiloa köyhän perheen lapselle kotimaassa. *mainos linkki


mainos linkki

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulun laatikkoruuat


Joulupöydän perinteiset kinkun lisukkeet ovat peruna-, porkkana- ja lanttulaatikko. Nämä ovat niin helppoja tehdä itse, että se kannattaa, jos vain viitsii kuoria perunoita, porkkanoita ja lanttuja kilokaupalla.

Monestihan laatikoita tulee valmistettua vähän turhan paljon. Laatikoita pystyy helposti tuunaamaan uusiksi tuotteisiksi, joten hukkaan ne ylimääräisetkään ei joudu. Porkkanalaatikon lopun voi laittaa sämpylä taikinaa. Perunalaatikosta saa helposti lihaperunasoselaatikon lisäämällä lorauksen kermaa sekä jauhelihaa tai kinkkua sekaan. Lanttulaatikon lopusta voi tehdä esimerkiksi lanttupiirakoita.

Minä vannon vanhojen Valion reseptien nimiin näissä joulun perinteisimmissä laatikoissa.  Ne on monesti testattu ja hyväksi havaittuja.

Laatikot voi valmistaa hyvissä ajoin ennen joulua ja pakastaa ennen paistamista. Jouluna ei tarvitse kuin ottaa laatikot hieman aikaisemmin sulamaan ja laittaa ne uuniin.

lanttulaatikot. toisessa korppujauhot jo päällä.
porkkanalaatikoita rivissä

lauantai 17. joulukuuta 2016

Piparkakkukakku



Piparkakkukakku on nimenomaan piparkakun ja kakun yhdistelmä. Halusin yhdistää tähän myös kuivakakun tunnelmaa, jonka vuoksi tein kakun reikävuokaan. Vuoka voi olla millainen vain eli tämän voi tehdä ihan hyvin kakkuvuokaan tai suorakaiteen muotoiseen vuokaan.

Piparkakkukakku

2,3 dl sokeria
3 kananmunaa
200 g sulaa voita
1 dl appelsiinimehua
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
500 g piparkakkutaikinaa
40 g mantelirouhetta
1 prk paistonkestävää marmeladia (esim appelsiini)

Valmista ensimmäisenä kakkutaikina vaahdottamalla sokeri ja kananmunat. Lisää sulatettu voi sekä appelsiinimehu. Tämän jälkeen siivilöi vehnäjauho ja leivinjauhe taikinaan.

Kaulitse piparkakkutaikina vuoan kokoiseksi levyksi. Voitele vuoka ja painele kaulittu piparkakkutaikina vuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa reunojen yli menevä taikina pois.

Ripottele pohjalle mantelirouheet ja levitä päälle marmeladi. Kaada päälle kakkutaikina.
Paista 175 °C noin 45 min, jonka jälkeen lämpötila tiputetaan 150 °C noin 15 minuutiksi.




torstai 15. joulukuuta 2016

Pyöreä jäälyhty



Jäälyhdyt ovat upeita pihamaan koristeita eikä niiden valmistaminen ole edes vaikeaa. Ainoa haaste  niiden valmistamiseen voisi olla pakkassäiden puuttuminen, mutta kohtuullisen hyvin pakkasia on ennustettu vielä ensi viikollekin. Ja ainahan voi pakastaa jäälyhdyt pakastimessa.

Pyöreät jäälyhdyt valmistuu ämpärin sijaan ilmapalloissa. Ilmapallo täytetään vedellä ja laitetaan jäätymään pakkaseen mielellään jossain astiassa. Pallo jäätyy -10°C pakkasessa n. 12 tunnissa  ja noin vuorokaudessa -5°C pakkasessa.

Kun pallo on reunoilta jäätynyt, ilmapallo poistetaan. Jääpallon yläosaan tehdään kynttilän tai käden mentävä reikä ja sisään jäänyt vesi kaadetaan pois. Sen jälkeen voi nauttia upeista lyhdyistä.







tiistai 13. joulukuuta 2016

Vaniljasokeri


Vuosien mittaan itsetehdystä vaniljasokerista on muodostunut minun ehdoton lemppari, jota on aina oltava kaapissa. Tämä on myös mitä mainioin lahjaidea viemisiksi vaikka näin joulun alla tai osana joululahjaa. Helppoa, vaivatonta, mutta superhyvää!

Vaniljasokeriin tarvitsee vain sokeria ja vaniljatangon. Sokeri kaadetaan tiiviiseen purkkiin. Vaniljatanko halkaistaan ja siemenet irroitetaan ja sekoitetaan sokerin sekaan. Lopuksi lisätään vielä vaniljatangot sokereiden joukkoon ja sekoitetaan. Sokeria kannattaa ainakin alkuun sekoitella päivittäin.






sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulumakkaraa



Olen monen jouluna halunnut tehdä itse joulumakkarat ja tänä vuonna sain vihdoinkin aikaiseksi valmistaa makkaraa, eikä se ollut ollenkaan hankalaa!

Makkaramassaa voi muutella täysin omien mieltymysten mukaisesti ja raaka-aineena voi käyttää kaikenlaista. Perinteisten naudan- ja sianlihan lisäksi voi käyttää lampaan, hirven tai poron lihaa. Myös ohrasuurimot ja veri sopivat makkaroihin. Tärkein raaka-aine on kuitenkin rasva, joten sitä ei kannata unohtaa!

Joulumakkara
n. 1 kg keitettyjä perunoita
n. 3 kg lihaa
500 g pekonia tai silavaa
1 tl neilikka
1 tl inkivääri
1 tl kaneli
2 rkl suolaa

Soseuta keitetyt perunat. Jauha lihat ja silava. Lisää  mausteet sekä peruna ja sekoita. Paista pannulla koepala ja tarkista maku. Huom! Makkaramassa saa olla ylimaustettua, koska maku tasaantuu valmistuksessa.

Pursota makkaramassa suoleen ja sido makkaroiksi. Keitä makkaroita noin 20 minuuttia lähes kiehuvassa vedessä. Voit pakastaa makkarat keitettynä. Ruskista keitetyt/pakastetut makkarat pannulla.


liotetut suolet







Lenkkimakkara

Keitetyt makkarat odottamassa pakastusta.