sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulumakkaraa



Olen monen jouluna halunnut tehdä itse joulumakkarat ja tänä vuonna sain vihdoinkin aikaiseksi valmistaa makkaraa, eikä se ollut ollenkaan hankalaa!

Makkaramassaa voi muutella täysin omien mieltymysten mukaisesti ja raaka-aineena voi käyttää kaikenlaista. Perinteisten naudan- ja sianlihan lisäksi voi käyttää lampaan, hirven tai poron lihaa. Myös ohrasuurimot ja veri sopivat makkaroihin. Tärkein raaka-aine on kuitenkin rasva, joten sitä ei kannata unohtaa!

Joulumakkara
n. 1 kg keitettyjä perunoita
n. 3 kg lihaa
500 g pekonia tai silavaa
1 tl neilikka
1 tl inkivääri
1 tl kaneli
2 rkl suolaa

Soseuta keitetyt perunat. Jauha lihat ja silava. Lisää  mausteet sekä peruna ja sekoita. Paista pannulla koepala ja tarkista maku. Huom! Makkaramassa saa olla ylimaustettua, koska maku tasaantuu valmistuksessa.

Pursota makkaramassa suoleen ja sido makkaroiksi. Keitä makkaroita noin 20 minuuttia lähes kiehuvassa vedessä. Voit pakastaa makkarat keitettynä. Ruskista keitetyt/pakastetut makkarat pannulla.


liotetut suolet







Lenkkimakkara

Keitetyt makkarat odottamassa pakastusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti