Havukartio

marraskuuta 05, 2016



Havuaskartelut kuuluvat jouluun yhtä vahvasti kuin joulukuusi. Havujen vihreys tuo juhlavuutta pimeneviin päiviin ja ovat ihania katsella. Havuista valmistetut somisteet ovat todella koristeellisia. 

Tänä vuonna tein takapihan istutuslaatikkoon havuista kartion. Havukartio muistuttaa oikeaa kuusta ja voi olla, että kartio saa yleensä ennen joulua valosarjan. Aikaisempina vuosina olen askarrellut esimerkiksi havupalloja. Havupallon ohjeen löydät täältä.

Havuaskartelussa parhaimpia ja monikäyttöisimpiä havuja on kuusenhavut. Havuaskarteluun havuja kuluu yleensä paljon. Havukartioon meni itselläni parisenkymmentä runsasta ja isohkoa kuusenoksaa.

Havukartion kehikon tein varastosta löytyneistä rimanpätkistä, jotka asettelin toisiaan vasten. Rimojen ympärille asettelin kanaverkkoa.  Kanaverkkoon pujotetaan havuja alhaalta ylös päin. Kartion latvaan havuja voi myös asetella ylöspäin. 

Havukartioon tarvitset kehikon.






You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Havut toden totta kuuluvat tähän aikaan vuotta! Todella kiva idea tehdä niistä kartio perinteisten kranssien sijaan. Ihanaa sunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Kuin joulukuusi, tuuheampi kylläkin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Eihän sit ees joulukuusta tarvi kun oisi tuollainen havuasetelma..

    VastaaPoista

Tykkää Facebookissa

Pinterest