tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalentereiden aikaa

Joulukuun ensimmäisenä päivänä aukeavat joulukalenterien luukut ensimmäiset luukut auki ja joulun odotus on virallisesti aloitettu. Osalle joulun odotus alkaa jo ensimmäisestä adventista, toisille joulukuun ensimmäisestä päivästä.

Itsellänikin on tälle vuodelle ne perinteiset kalenterit eli itse tehty kalenteri ja veikkauksen raaputuskalenteri. Lisäksi tänä vuonna availen partiolaisten adventtikalenteria.

Telkkarin joulukalenterit ovat myös joka vuosi virittäneet joulun tunnelmaan ajatuksiani, mutta nyt täytyy tuumata oma pettymys Ylen tämän vuotiseen kalenteriin. Lyhyt ja tylsä, mutta saattaa toki vedota taaperoihin. Toivottavasti Buu-klubbenin joulukalenteri on myös tänä vuonna odottamisen arvoinen.

Onneksi Yle on järjestänyt Elävään arkistoon joulukalenterin, joka kokoaaa useampia menneiden vuosien joulukalentereita yhteen. Kalenteriin pääsee tästä linkistä.

Kohti Joulua -joulublogin joulukalenterin löydät Instagramista. Siellä seikkailevat edellisvuodesta tutut tontut vinkkailen tämän talon joulukuun tapahtumista...




2 kommenttia:

  1. Aivan ylilyhyt tuo joulukalnteri nykyään on. Hienot maisemat ja hauskoja kohtia oli, kun ehdittiin nyt illalla ekaluokkalaisen kanssa Areenasta katsoa. :) Meillä on myös neljän dvd:n Tonttu Toljanterit, kun haluaa fiilistellä tonttujuttuja :)

    VastaaPoista
  2. Moi, tässä ainakin yksi hauska joulukalenteri. Kantava teema taitaa olla stressittömyys ja helppo joulu :D https://parempijoulu.wordpress.com/

    VastaaPoista