Talvinen kukka-asetelma

tammikuuta 10, 2015

Jouluksi tehty kukka-asetelma muuntautui talviseksi kukka-asetelmaksi poistamalla joulukoristeet asetelmasta. Valkoiset kukat ja muut kasvit tuovat asetelmaan talvisen ja lumisen tunnelma, kun taas vihreät kasvit muistuttavat tulevasta keväästä.

Lumi on ollut päivän sana jo useamman päivän ajan. Ainakin täällä sitä on satana todella mukavasti ja ulkona onkin ihanan valkoista. Lumen myötä päivätkin ovat tuntuneet hieman valoisammille, vaikka aurinkoa ei juurikaan ole näkynyt. Ehkäpä se aurinkokin alkaisi pilkistelemään pilvien välistä kevään edetessä.







You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Kaunis asetelma, talvinen hyvinkin! minulla ei tänä jouluna ollutkaan yhtään asetelmaa, vain kaksi amaryllista ja hyasintteja ja kohta saa niiden sipulit laittaa odottelemaan kevättä, että pääsevät sitten ulos kukkapenkkiin.

    VastaaPoista

Tykkää Facebookissa

Pinterest