Joulukuuselle paikka

joulukuuta 17, 2014

Enää 7 yötä jouluun. Meillä tehtiin sen kunniaksi jo joulusiivous ja samalla vaihdettiin olohuoneessa järjestystä, jotta joulukuusi mahtuu kotiamme koristamaan. Tämä onkin meidän ensimmäinen joulu tässä uudessa osoitteessa, joten joulukuusen paikka ei ollut mitenkään itsestään selvä. Aluksi tilaa ei meinannut löytyä ollenkaan, mutta pienellä järjestelyllä saatiin kuusen kokoinen kolokin aikaan.

Aiemmassa kodissa joulukoristeita oli olevinaan aivan valtavasti, mutta tässä uudessa kodissa tuntuu olevan jopa liian vähän koristeita. Ehkä niitä ajan kanssa ilmestyykin lisää.

Olohuoneen uusi järjestys ja joulukuusen matto.
Keittiön joulutunnelmaa.

Lisää keittiön joulutunnelmaa.
Ovikoriste

Aamulla oli aivan ihastuttavan lumista. Täällä on ainakin tullut tänään lunta jo sen verran, että voisi jopa uskoa valkoisen joulun olevan mahdollinen tänä vuonna. Lyhdyt puolestaan koristavat etupihaa ja valaisevat kauniisti pimeitä aamuja ja iltoja.

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Kauniin näköistä! =)
    Onnea uuteen kotiin :)

    -Virpi-

    VastaaPoista

Tykkää Facebookissa

Pinterest