Ylen Joulukalenteri 2014

marraskuuta 30, 2014


Huomenna alkaa Ylellä uusi Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus. Tonttu Toljanterin pois jääminen on ainakin omasta mielestäni ihan hyvä ratkaisu, aika ajoin on tehtävä jotain uuttaakin.

Tämän vuoden Joulukalenterissa seikkailee tonttukokelas Pirpana, joka lähtee Korvatunturilta selvittämään kadulta löytyneen koiran tapausta. Samalla Pirpana tutustuu joulukoristeita tekevään Väinöön. Jouluseikkailu syvenee pienien ongelmien kautta suuriksi, jopa joulua uhkaaviksi ongelmiksi.

Näyttelijäkaarti Joulukalenterissa on huikea. Mukana ovat Pirkka-Pekka Petelius, Vesa Vierikko, Vesa-Matti Loiri, Kreeta Salminen sekä Ville Majamaa. Käsikirjoitus puolestaan on Timo Parvelan käsialaa.



Sain upean mahdollisuuden katsoa muutaman jakson ennakkoon, ja pitkän harkinnan jälkeen päätinkin käyttää tämän mahdollisuuden hyväksi. Alkuun idea joulukalenteriin etukäteen kurkkimisesta tuntui huonolta, mutta nyt voin kertoa teille ihan rehellisesti millainen joulukalenteri tänä vuonna onkaan luvassa.

Joulukalenteri näyttää ja kuulostaa upealle. Ensimmäiset kaksi jaksoa on enemmänkin henkilöiden esittelyä ja tilanteen kartoittamista. Itselläni oli näiden jaksojen jälkeen hieman ristiriitaiset tunnelmat, koska mielestäni kohtaukset poukkoilivat liian nopeasti paikasta toiseen. Myös juoni jäi hieman hataralle pohjalle alussa. Muutaman jakson jälkeen kuitenkin tapahtui jotain ja tarina tempaisi mukaansa, nyt en enää malta odottaa uusia jaksoja!

Itseäni hieman huvitti ja ilostutti pieni viittaus The Joulukalenteriin. En tiedä oliko tuo viittaus tahaton vai kenties jonkinlainen kunnianosoitus yhdelle parhaimmasta joulukalenterista. Sitä, mikä tuo viittaus on, en kuitenkaan tässä paljasta... ;)



Joulukalenterin lisäksi Yle TV2 näyttää ennen joulua kotimaisen 6-osaisen draamasarjan Kadonnut: Joulupukki. Tässä seikkailussa neljä lasta saavat kutsun tapaamaan Joulupukkia, mutta hän ei saavukaan. Lapset päätyvät mystiseen Joulumaahan, jossa he yrittävät löytää Joulupukin ajoissa. Tähänkin sarjaan on saatu huikea joukko Suomen eturivin näyttelijöitä. Mukana ovat  Miia Nuutila, Kari Ketonen, Petra Karjalainen, Timo Kahilainen, Mikko Nousiainen, Ville Myllyrinne, Heikki Hela, Kaisa Mattila ja Janne Ravi.

Joulumaassa tapahtuvaan seikkailuun pääsee mukaan 18.12.2014

Kadonnut: Joulupukki

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Kiva postaus! Oletpäs päässyt spesiaaliasemaan. :D Katsoin tänään ensimmäisen osan aamulla, ja täytyy sanoa, että itsellekin jäi hyvin, hyvin epäileväinen olo. Lähinnä tietokoneella tehtyjen osien ja Toljanteriin verrattuna epäkotoisten ja epäjouluiset lavastuksen takia. Hienoa kuitenkin kuulla, että ainakin juonen kanssa tapahtuu jotain pian.
    Kiitos tietoiskusta tuon toisen sarjan osalta! Olenkin kuullut siitä, mutta en edes tiennyt sen olevan kotimainen. Nyt ainakin pistän muistiin ja katson tuon. :)

    VastaaPoista

Tykkää Facebookissa

Pinterest