maanantai 27. lokakuuta 2014

Toisen pakettikierroksen ensimmäisiä paketteja

Toinen paketti kierros on lähtenyt mukavasti käyntiin. Todella hienoa! Minun toiveenani on, että tällä kierroksella kaikki paketit olisivat perillä ajallaan eli 16.11. Paketti kannattaa siis lähettää seuraavien kahden viikon aikana, jotta posti ennättää kuljettaa paketit perille ajoissa.

Ensimmäisellä kierroksella pakettien lähettäminen painottui tuonne loppu päähän, joka aiheutti pientä stressiä. Tämän hetkinen tilanne ensimmäisen kierroksen pakettien suhteen on se, että kolme pakettia on teillä tietämättömillä ja yhdestä odottelen esittelyä. Yksi henkilö on jo poistettu ringistä ja hänelle on tästä ilmoitettu. Toisen henkilön poistaminen ringistä on harkinnan alla.

Kaksi aktiivisista rinkiläistä on siis ilman ensimmäisiä paketteja. Toiselle lähetän itse paketin alkuviikon aikana ja toiselle loppu viikosta, jos selvyyttä hänen pakettinsa kohtalolle ei löydy. Pidetään me loput rinkiläiset huoli, ettei enää jää paketteja lähettämättä, jookosta? :)

Sallan paketti

Salainen jouluystäväni on totta tosiaan ajoissa liikkeellä, sillä sain toisen yllätykseni heti ensimmäisenä toisen pakettikierroksen päivänä! Kirjekuoresta paljastui Lippupisteen lahjakortti, josta on varmasti iloa. Rakastan musiikkia, ja suurin suosikkini Johanna Kurkela tekee tässä joulun alla kirkkokonserttikiertueen, joten luultavasti lahjakortti tulee hyödynnettyä varsin pian. Kiitos tarpeellisesta ja iloa tuottavasta lahjasta, jouluystäväni! :)


Kaisan paketti


Aavistelinkin muutaman päivän poissaolon jälkeen palatessani löytäväni salaisen jouluystäväni lähettämän toisen paketin, enkä erehtynyt! J Paketin sisältö osui tällä kertaa aivan nappiin, tuoksuttelin kanelikynttilöitä onnesta soikeana ;) Kanelia laitan joka aamu puurooni, joten menekki on taattu. Tyrnihyytelö pääsee myös käyttöön, kenties harrastamieni chia-vanukkaiden joukkoon. Sairastan harvoin, mutta kylmenevät kelit saavat lenkkeilijänkin nenän vuotamaan, joten nenäliinoillekin käyttöä löytyy. 3D-tarrat näyttivät hauskoilta, ehkäpä ne päätyvät koristamaan ainakin pienempien lahjojensaajien paketteja ;) Kiitos, salainen jouluystäväni, paketistasi on hurjasti iloa!

Kuva: Kaisa
Emilian paketti

Salainen jouluystäväni oli jälleen nopea ja toinen ihana pakettini saapui jo! Tällä kertaa paketista paljastui jouluisia askartelutarpeita: ihania tarroja, korttipohjia, jouluinen paperiarkkipakkaus ja suloisia nauhoja ja nappeja. Tiedän täsmälleen mitä aion näistä tehdä ja suunnitelmani toteutetaan paketissa tullutta suklaata herkutellen. Kuvassa suklaata onkin jo maisteltu, nam! Kiitos jälleen salaiselle jouluystävälleni :)

Kuva: Emilia

Blogillisten paketit
Merry christmas
Joulun Mieltä 
Elämää Maikkimaassa
Anun puutarha

4 kommenttia:

  1. Ihania jouluisia paketteja saapunut ja tuo lippulahjakortti huippu idea sellaisen joka sitä tulee käyttämään =) Harmillista että ringistä on jouduttu jo poistamaan yksi ja että 3 ihmistä ei ole saanut pakettiaan :(

    VastaaPoista
  2. Harmillisia uutisia. On ikävää, ettei pystytä sitten sitoutumaan, jos mukaan lähdetään. Tietysti voi aina sattua jotakin odottamatonta, mutta jos reilusti ilmoittaa, säästyy moni harmilta.

    Ihania paketteja on taas liikkunut.

    Hyvää joulumieltä kuitenkin kaikille mukana olijoille ja pidetään huolta, ettei emäntämme tarvitse enempää lähtöpasseja antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtöpassien antaminen ei todellakaan ole mukavaa, eikä niitä ihan heppoisesti anneta, joten sitäkin suuremmalla syyllä toivon myös ettei niitä tarvitse enempää jakaa. Minähän siinä myös rahallisesti kärsin kun "saan" ostaa useammallekin immeiselle paketin. Toisaalta, olin tähän varautunutkin jo rinkiä aloitellessani, mutta pienikin lisäkulu on toki hieman harmillista, kun näin osa-aikatyöttömänä.

      Isoon porukkaan mahtuu aina tapahtumia, niin ikäviä kuin mahtaviakin. Tähän mennessä koko rinki on ollut erittäin ihana ja lähes kaikki ovat toimineet juuri täsmälleen ohjeiden mukaan! :)

      Poista
  3. Tosi harmi että mukana on joitain, jotka eivät pelaa sääntöjen mukaan, kun tämä kuitenkin on todellakin vapaaehtoista ja kaikki tietävät miten mieli pahoittuu kun itse on täysillä mukana ja sitten jääkin oma paketti saamatta :(
    Toivottavasti loput paketit löytävät perille eikä tarvitse enempää poistella ja homma toimisi lopun aikaa täydellisesti! :)

    VastaaPoista