Salaisten jouluystävien paketteja esittelyssä

lokakuuta 14, 2014

Paketteja näyttäisi saapuvan perille tiheään tahtiin, hyvä niin! On ollut ihana huomata, kuinka jouluisia paketteja olette saaneet laitettua liikkeelle jo syys-lokakuussa. Ja ennen kaikkea minusta ainakin on olluta ihanaa seurata pakettien perille kulkeutumista ja samalla odotella omaa pakettia sekä toki lähettää paketti omalle Salaiselle Jouluystävälle.

Muistattehan ilmoittaa minulle sähköpostilla paketin saapumisesta sekä blogikirjoituksesta. Tai jos et bloggaa, niin muistattehan kirjoittaa esittelyt paketeistanne ja lähettää ne minulle.

Nyt jännitetään saavatko kaikki pakettinsa tämän viikon aikana... Muistattehan, että jos sääntöjä ei noudateta joutuu pois tästä lahjaringistä. Mutta eikös niin, että kaikki ovat tosissaan ja innolla tässä mukana loppuun saakka? :)

Ninskun paketti

Posti on pari päivää ollut meillä myöhässä ja yhtenä päivänä jätti postipoika tulematta kokonaan. Tänään laatikko olikin täynnä kirjeitä, joita sisälle tuodessani yllätyin huomatessani kasan kilisevän kivasti. Arvasin heti mistä on kysymys! Salasen jouluystävän ensimmäinen paketti oli perillä! En loppujen lopuksi päässyt edes sisälle asti kun jo avasin kuoren ja niinhän se oli täynnä jouluisia juttuja. Sain siis ensimmäisessä paketissa maustehyllyn täydennystä glögimausteesta ja piparkakkumausteesta. (Piparkakkumaustetta onkin ollut ikävä, taidan ripauttaa kahvinpurujen joukkoon sitä heti tänään ja nauttia joulukahvia!) Kirjeessä oli myös suloisia kulkusia askarteluun... se kilinä johtui siis näistä. Ja sokerina pohjalla kolmen tontun koristepakkauksen ja kauniin kortin. Kiitoksia ihanan jouluisesta ja mieluisasta paketista Salaiselle Jouluystävälleni!

Kuva: Ninsku
Satun paketti

Saavuin reissusta kotiin ja siellä minua odotti paketti. Ensin ihmettelin mikä se on, kunnes muistin Salaisen jouluystävän :-)

Paketista löytyi Leivotaan-lehti ja Leipäkirja. Näissä oli niin kivoja reseptejä, että ainakin osa pääsee testaukseen. Lisäksi paketissa oli puna-valkoisia servettejä sekä Decoupage-paperia, metallitähtiä, punaisia helmiä ja rautalankaa. Näistä kehittelen jotakin mukavaa vaikka joulukuuseen. Kaiken kruunasi suloinen kortti.

Kiitos Salainen jouluystäväni ihanasta paketista.

Kuva: Satu

Kuva: Satu

Blogilliset paketin saaneet
Kaesan käsityöt
Humbuugi
Lumihiutaleita portailla
Mustankissan tytär
Jouluisia hetkiä

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Hieman huolestuttaa, kun omaa pakettia ei ole vielä näkynyt.. Mutta vielähän tässä on pari päivää aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa itse mietin kun minun kaan ei ole tullut, mut ehkä pe viimeistään...tulee tulee <3

      Poista
  2. Ihana kun joulu tulee taas! Kaikki tuoksut ja maut ja se tunnelma kokonaisuudessaan. Nyt ajattelin ensitöikseni väkerrellä joulukortit omasta kuvasta. Sukulaiset saa tänävuonna meiltä kortin mitä koristaa juuri syntynyt pikkunyytti ! 

    VastaaPoista
  3. Hei, mä sain paketin postiin vasta eilen eli 16.pvä joten voi olla että se ei ihan tuoksi 19.päiväksi kerkiä, toivottavasti ei haittaa. Tästä oppien toisten pakettien kanssa yritän olla ajoissa. Oma paketti odottaa postissa, saan maanantaina haettua.

    VastaaPoista

Tykkää Facebookissa

Pinterest