Syysretki

syyskuuta 14, 2014


Tämä sunnuntai kulutettiin syysretkeilyn merkeissä. Aamulla oli aivan mielettömän ihana auringonpaiste, joka suorastaan pakotti retkeilemään. Mietittiin aamukahvien ajan mieheni kanssa, että lähtisimmekö sienimetsään vai muuten vain metsään samoilemaan. Päädyimme tutustumaan uuden asuinalueemme lähistöllä olevaan luontopolkuun ja täytyy sanoa, että oikein hyvä valinta.

Minulle tuli hieman yllätyksenä muutama vuosi sitten, kuinka paljon luontopolkuja oikeasti onkaan. Tästäkin kaupungista niitä löytyy yli 10 kappaletta. Suorastaan hävettää tunnustaa, että tähän mennessä olen tutustunut näistäkin vasta kolmeen. Toisaalta, pieni epäilys minulla on, että en ole kuitenkaan se huonoin luontopoluilla kulkija. Tänäänkään koko luontopolulla ei tullut ketään muita vastaan.

Aikaa tämän päivän retkeilyyn saatiin tuhlattua paljon enemmän kuin kuvittelimme. Jossain vaiheessa retkeämme tajusimme unohtaneemme eväät ja juomiset pois matkasta... Sen verran innoissaan lähdimme metsään, ettei eväät käyneet pienessä mielessäkään. Toisaalta, en minä arvannut että kävelisimme matkallamme 10 km, josta hieman alle 5 km oli luontopolun osuus.

Luontopoluista innostuneena heitäkin haasteen teille; jos et vielä ole tutustunut lähimpään luontopolkuusi, tänä syksynä voisi olla sen aika. Ei muuta kuin luontopoluille virkistymään ja nauttimaan ihanasta syksystä.

Luontopolun pitkospuut.

Jos kaupungissa vielä ei syksy ihan kunnolla näkyisikään, niin luonnossa syksy alkaa olla jo pitkällä. Koivuista varisi tuulessa lehtiä niin, että tuntui kuin olisi seisonut lehtisateessa.


Sieniä oli paljon matkalla, mutta tällä erää ei tullut niitä kerättyä. Jostain syystä tämä valkoinen sieni näytti ihanan suloiselle keskellä metsää. Tunnistaako joku kyseisen sienen? Onko kenties joku myrkyllinen malikka?


Linnutkin tuli moikkailemaan ihan polun viereen.


Polulla tuli vastaan myös orava käpy suussaan.
Ja vähän matkan päästä löytyi puun oksaan aseteltu käpy. Kenties oravan tekosia?

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Tänään olikin aivan ihana keli ulkoilulle. Mekin käytiin pitkospuita mittailemassa ja oli tosi mukavaa:)

    VastaaPoista
  2. aivan ihania kuvia <3 voi kun itse ei olisi ollut vkonloppuna kipeä olisi voinut poikain kanssa lähteä metsäretkelle <3

    VastaaPoista

Tykkää Facebookissa

Pinterest