Itse tehdyt Tonttukynttilät

joulukuuta 11, 2013


Joulu, kynttilät ja tontut. Niistä tuntee joulun. Tein viikonloppuna kynttilöitä ja osasta tulikin ihan joulutonttuja. Ensimmäisellä kerralla tämä tonttukynttilöiden tekeminen oli hieman harjoittelemista, mutta ensi kerralla niistä tulee varmasti aivan upeita. Ja virheistähän sitä ihminen oppii ja minähän voin jakaa täällä tekemäni virheet, jotta muut niiltä välttyvät.

Tarvikkeet:
kertakäyttöisiä kuohuviinilaseja
sydänlankaa
tikkuja
steariinia
parafiinia
punaista ja vihreää väriä
sulatusastioita



Sulata hieman steariinia ja parafiinia. Kasta seoksessa sydänlanka ja anna kuivua.

Valmistele tonttujen muotit eli kertakäyttöiset kuohuviinilasit tekemällä pohjaan reiän ja puhottamalla siitä läpi sydänlangan. Solmi langan toinen pää kiinni tikkuun. Laita lasin pohja/jalka paikoilleen, sydänlankaa saa jäädä väliin ja voi olla siksi hieman tiukka.

 Sulata steariini-parafiiniseos vesihauteessa. Itse käytin suhdetta 70 % parafiinia ja 30 % steariinia. Lisää punainen väri ja sekoita.


Kaada jokaisen lasin pohjalle varovasti pieni tippa kynttilämassaa ja odota hetki, että se hieman jähmettyy. Lisää sitten massaa haluamasi määrä jokaiseen lasiin. Varo sotkemasta reunoja... Tämä on tontun lakki. Odota massan kovettumista ennen seuraavaa kerrosta.

Sulata lisää massaseosta, mutta tällä kertaa ei lisätä mitään väriä. Kaada haluamasi määrä massaa punaisen kerroksen päälle. Naama voi olla joko iso tai pieni, oman maun mukaan. Odota taas kerroksen kovettumista.


Sulata massaa ja lisää siihen vihreä väri. Täytä lasit tällä värillä. Odottele taas kovettumista.

Kun kynttilät ovat kovettuneet, irrota lasista pohja. Pyörittele ja puristele lasia varovasti käsissäsi, jotta kynttilä irtoaa muotista. Irrota sydänlankaa pitelevä tikku ja piirrä valkoiseen osioon naama.

Tärkeimmät huomiot:
* Muista kaataa pohjalle aluksi pieni liri massaa, muuten massa valuu ulos lasista.
* Malta odottaa eriväristen kerrosten jähmettymistä, muuten värit sekoittuvat keskenään.
* Kerrokset jähmettyvät hieman nopeammin ulkona, varsinkin jos on hieman pakkasta.
* Steariini ja parafiini voivat syttyä palamaan! Tukahduta kattilan kannella, älä koskaan yritä sammuttaa vedellä.
* Suojaa työskentelypinnat ja itsesi.
* Steariinin ja parafiinin sekaan ei saa päästä yhtään vettä, muuten kynttilät rätisevät palaessaan.
* Jokaisella värillä kannttaa olla oma sulatusastia.
* Sydänlanka kannattaa esikäsitellä steariinilla ja parafiinilla, jotta se ei imisi itseensä jähmettymisvaiheessa massaa, jolloin kynttilään tulee keskelle kuoppa.
* Voit myös sulattaa jämäkynttilöitä!

You Might Also Like

0 kommenttia

Tykkää Facebookissa

Pinterest