lauantai 20. lokakuuta 2012

65 yötä jouluun. "Vesikynttilät"

Näin viime yönä unta, että sain jo ensimmäisen joulukortin ja päivittelin sitä, kuinka aikasin ihmiset alkavat niitä lähettelemään. Lopulta tuumasin unessani, että parempi ne on tietysti lähettää ajoissa kuin stressata viime tipassa.

Pengoin aamulla uhkaavasti tyhjenevää kynttilälaatikkoani ja löysin sieltä pari vuotta sitten ostamani kynttilöiden tekosetin. Löysin tuon setin joulumyyjäisistä ja sen koommin en ole samanlaisia kynttilöitä missään nähnyt.

Kutsun kynttilöitä vesikynttilöiksi, koska kynttilä rakennetaan vedenpinnalle ruokaöljyn, sydänlangan ja erityisen muovialustan kanssa. Astiaan veden alle voi rakentaa itse millaisia koristuksia vain keksii. Mukana tuli jopa värijauhetta, jolla veden voi värjätä haluamansa väriseksi.


Kokosin muutaman kynttilän esimerkiksi tarvikkeilla, joita kaapista löytyi. Enkeli kynttilän veden värjäsin keltaisella värillä ja kalakynttilän veden luonnollisesti sinisellä. Pinnalla näkyvä keltainen kerros on rypsiöljyä, joka toimii ns. polttoaineena sydänlangalle. Näistä voi tehdä myös ihanan jouluisia. Olen itse käyttänyt mm. pieniä muovisia joulukuusen koristepalloja.


kelluva kynttilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti